Kirjallisuuden henkilöhahmo ja Kuvitteellinen hahmo

Pikakuvakkeet: Eroja, Yhtäläisyyksiä, Jaccard samankaltaisuus Kerroin, Viitteet.

Ero Kirjallisuuden henkilöhahmo ja Kuvitteellinen hahmo

Kirjallisuuden henkilöhahmo vs. Kuvitteellinen hahmo

Lewis Carrollin ''Liisa Ihmemaassa'' -teoksen Liisa John Tennielin piirroksena. Kirjallisuuden henkilöhahmon rooli on muuttunut kirjallisuuden ja yhteiskunnan kehittyessä. Kuvitteellinen eli fiktiivinen hahmo on mielikuvituksessa ja tarinoissa esiintyvä hahmo, jota ei ole olemassa.

Perushahmo

Perushahmot tai tyyppihahmot ovat tarinoissa esiintyviä arkkityyppisiä henkilöhahmoja.

Kirjallisuuden henkilöhahmo ja Perushahmo · Kuvitteellinen hahmo ja Perushahmo · Katso lisää »

Samastuminen

Samastuminen (myös samaistuminen ja samastus) eli identifikaatio (S. Freud 2010, s. 67–. Samastuksessa ”yksilön ego pyrkii mukautumaan jonkin toisen egon kaltaiseksi, toimimaan sen ta­voin, jäl­jit­te­lemään sitä ja tavallaan ottamaan sen sisäänsä”. Samastuminen on varhaislapsuuden tärkeimpiä objektisuhteen muotoja; se on myös varhaisin ja alkuperäisin tunnesitoutumismuoto sekä tärkeä oppimisen ja henkisen kasvun keino. Sa­mas­tu­mi­nen voi koh­distua paitsi ihmisiin myös muihin ulkomaailman objekteihin; riittää että asianosainen voi ”olla objektin kaltainen siinä ja siinä asiassa” Vihattuunkin objektiin voidaan samastua, sillä näin pääs­tään osalliseksi sen voimasta. Yliminän muodostumiselle taas on edellytyksenä, että lapsi samastuu vanhempiensa kieltäviin, rajoittaviin ja moraalisiin puoliin. Freudin mukaan samastus on tapahtuma, jossa minö pyrkii suuntaamaan viettipohjan (id) libidovarausta itseensä. ”Ehkä samastuminen on yleensäkin edellytyksenä sille, että id luopuu kohteistaan”, hän arvioi. Kun eroottinen kohteenvalinta korvataan minän muuntumisella, minä pystyy siten hallitsemaan viettipohjaa. Ensi sijassa ilmiötä esiintyy silloin kun rakkauden kohde on menetetty tai sitä on muutoin vaikea saavuttaa (tältä osin kyseeseen tullevat myös kuvitteelliset hahmot). Freud jakoi samastumisen kolmia. Ensisijainen samastus on varhaisin muoto, ja se sijoittuu aikaan, jolloin lapsella ei vielä ole käsitystä minän ja ulkomaailman vä­li­sis­tä rajoista. Ensivuoroisen samastuksen perustana on tunnesuhde objektiin, yleensä äitiin. Toisvuoroinen samastus tarkoittaa sitä, että yksilö samastuu esimerkiksi menetettyyn rakkauden kohteeseen tai vihattuun objektiin. Kolmanneksi yksilö voi samastua johonkuhun toiseen ihmiseen jonkin yhteisen ominaisuuden perusteella; samastuksen ei tarvitse olla seksuaalisesti tai aggressiivisesti latautunutta. Samastuksen käsitettä on kehittänyt ja selventänyt Roy Schafer. Hän erottaa samastuksen ja sisällytyksen (introjektion). Samastus ja sisällytys ovat si­säis­tämisen eli internalisaation alalajeja. Samastuksessa yksilö saa kohteen itselleen sulautumalla siihen (sen edustukseen) ja omaksumalla sen käytösmuotoja. Sisällytyksessä jonkin kohteen piirteet sijaitsevat yksilön sisällä mutta niitä ei koeta osaksi psyykkistä itseä. Sisällytys on primaariprosessuaalinen kohde-edustus (objektirepresentaatio). Sisällytys muistuttaa ulkoista, erillistä kohdetta sikäli, että sisällytystä tuntuu mahdolliselta hallita ja sitä koetetaan hallita niin kuin ulkoista kohdetta. Mielessä kuviteltu musiikki, joka vaikuttaa ruumiiseen samoin, joskin lievemmin, kuin todellisuudessa soiva musiikki, sekä musiikki, joka pyörii itsepintaisesti mielessä ("korvamato"), tarjoavat esimerkkejä sisällytyksistä. Tuollaisia sisällytyksiä ei voi paeta, vaan ne seuraavat mukana niin kuin Kuu kulkijaa. Robert H. Koffin mukaan samastuksessa on.

Kirjallisuuden henkilöhahmo ja Samastuminen · Kuvitteellinen hahmo ja Samastuminen · Katso lisää »