Emil Cioran ja Estetiikka

Pikakuvakkeet: Eroja, Yhtäläisyyksiä, Jaccard samankaltaisuus Kerroin, Viitteet.

Ero Emil Cioran ja Estetiikka

Emil Cioran vs. Estetiikka

Emil Michel Cioran (8. huhtikuuta 1911 Rǎșinari, Itävalta-Unkari – 20. kesäkuuta 1995 Pariisi) oli romanialainen filosofi ja esseisti. Estetiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii kauneutta, taidetta ja esteettistä eli kauneusarvoihin liittyvää eri esiintymismuodoissaan.

Antiikin filosofia

Antiikin filosofialla tarkoitetaan antiikin Kreikassa ja Roomassa harjoitettua filosofiaa.

Antiikin filosofia ja Emil Cioran · Antiikin filosofia ja Estetiikka · Katso lisää »

Arthur Schopenhauer

Arthur Schopenhauer (22. helmikuuta 1788 Danzig, Puola-Liettua – 21. syyskuuta 1860 Frankfurt am Main, Saksan liitto) oli 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja.

Arthur Schopenhauer ja Emil Cioran · Arthur Schopenhauer ja Estetiikka · Katso lisää »

Georg Wilhelm Friedrich Hegel

Georg Wilhelm Friedrich Hegel (27. elokuuta 1770 Stuttgart, Württembergin herttuakunta – 14. marraskuuta 1831 Berliini, Preussin kuningaskunta) oli saksalainen filosofi, jonka vaikutus on luultavasti ollut vahvimmillaan metafysiikassa, historianfilosofiassa sekä poliittisessa filosofiassa.

Emil Cioran ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel · Estetiikka ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel · Katso lisää »

Immanuel Kant

Immanuel Kant (22. huhtikuuta 1724 Königsberg – 12. helmikuuta 1804 Königsberg) oli vaikutusvaltainen preussilainen filosofi.

Emil Cioran ja Immanuel Kant · Estetiikka ja Immanuel Kant · Katso lisää »

Ironia

Ironinen tilanne. Ihmisiä leipäjonossa yhdysvaltalaista elämäntapaa ja korkeaa elintasoa ylistävän mainoskyltin edessä. (Margaret Bourke-White, 1937) Ironia (Kreuz 2020, ”2. The Varieties of Ironic Experience: Verbal Irony and Sarcasm.” Sarkasmi on purevaksi ja teräväksi tarkoitettua sanallista ironiaa, ja se koetaan siksi loukkaavaksi ja joskus raivostuttavaksi. Toisin kuin ironia, sarkasmi on aina harkittua ja sillä on selkeä kohde, joka on yleensä ihminen mutta joskus myös esimerkiksi esine tai uskomus. Sokraattinen ironia tarkoittaa tietämättömyyden teeskentelemistä. Termi on saanut nimensä kreikkalaisesta filosofi Sokrateesta (470–399 eaa.). Eräs hänen argumentointistrategioistaan oli esittää tietämätöntä (vilpittömästi tai hämäykseksi) saadakseen vastaväittäjänsä paljastamaan oletuksensa ja uskomuksensa. Dramaattinen ironia syntyy siitä, että katsojat tietävät enemmän kuin näytelmän tai muun fiktion hahmot. Dramaattisen ironian avulla voidaan kiihottaa yleisön uteliaisuutta ja synnyttää jännitystä ja ahdistusta. Jännitys laukeaa näytelmän lopussa, kun hahmotkin ymmärtävät mistä on kyse. Dramaattisen ironian prototyyppi on Sofokleen näytelmä Kuningas Oidipus (429 eaa.), jossa katsojat ovat koko ajan askeleen edellä päähahmo Oidipusta. Myöhemmin esimerkiksi Shakespeare käytti näytelmissään usein dramaattista ironiaa, kuten Romeossa ja Juliassa, jonka Romeo surmaa itsensä kuvitellessaan rakastettunsa olevan kuollut. Tragedian ohella dramaattista ironiaa on käytetty myös huumorin synnyttämiseksi farssissa ja muussa komediassa, esimerkiksi valeasujen, identiteettisekaannuksien ja aikamatkustuksen yhteydessä. Kohtalon ironia (tai kohtalon iva) viittaa välinpitämättömään tai pahantahtoiseen maailmaan, joka pyrkii tukahduttamaan ihmisten toiveet ja halut. Syyllinen on siis jokin ihmisen ulkopuolinen voima, eikä ihmisen omilla teoilla ole tapahtumiin vaikutusta, kuten esimerkiksi karmasta puhuttaessa. Antiikin aikoina epäonnen aiheuttivat jumalten teot, ja kristityille tekijä oli ihmisten asioihin sekaantuva Jumala. Joskus kohtalon ironiasta syytetään vain kohtaloa tai sattumaa. Tilannekohtainen ironia tarkoittaa odotusten ja toteutuneiden tapahtumien ristiriitaa, joka tuntuu julmalta, oudolta tai huvittavalta. Historiallinen ironia tarkoittaa jälkiviisasta viittausta lausuntoihin ja ennustuksiin, jotka osoittautuivat myöhemmin täysin virheellisiksi. Tunnettu esimerkki on Britannian pääministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 tekemä ennustus, että hänen Hitlerille tekemänsä myönnytys tulisi estämään suursodan. Toinen esimerkki on joidenkin kuuluisien ihmisten viimeiset sanat, joissa he toteavat että he eivät ole missään vaarassa. Romanttinen ironia on näkökulma, johon kuuluu ristiriitaisten, vastakohtaisten ajatusten jännitteinen vaihtelu. Esimerkiksi Thomas Mannin novellissa Kuolema Venetsiassa romanttista ironiaa synnyttävät kertojan viileä välinpitämättömyys ja päähahmon epävakaa käytös. Romanttista ironiaa käytetään myös postmodernissa kirjallisuudessa. Elokuvissa niin sanottu ”neljännen seinän rikkominen” on esimerkki romanttisesta ironiasta. Ironinen asenne tarkoittaa teennäisyyttä, jossa ihmisen mielenlaatu on ulkopuolinen mutta kyyninen, kuiva mutta ylenkatseellinen, trendikäs mutta epäkunnioittava. Tällainen asenne yhdistetään usein nykyajan nuoriin, mutta sillä viitattiin jo 1700-luvun taitteessa eläneeseen englantilaiseen aristokraattiin Anthony Ashley-Cooperiin. Itseen kohdistuvaa ivaa kutsutaan itseironiaksi.

Emil Cioran ja Ironia · Estetiikka ja Ironia · Katso lisää »

Martin Heidegger

Martin Heidegger (26. syyskuuta 1889 Meßkirch – 26. toukokuuta 1976 Freiburg im Breisgau) oli saksalainen filosofi, joka tunnetaan eksistentialistisesta ja fenomenologisesta ajattelustaan, joka koski ”olemiskysymystä”.

Emil Cioran ja Martin Heidegger · Estetiikka ja Martin Heidegger · Katso lisää »

Proosa

Proosa tarkoittaa suorasanaista tekstiä, joka ei noudata riimejä, alkusointua tai mitään runomittaa.

Emil Cioran ja Proosa · Estetiikka ja Proosa · Katso lisää »

Runous

epiikkaa. Philippe-Laurent Roland, ''Homeros'', 1812. Runous eli lyriikka on kirjallisuuden muoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen oikeellisuuden sijaan tai lisäksi.

Emil Cioran ja Runous · Estetiikka ja Runous · Katso lisää »