Nopeamman yhteyden kuin selaimen!
8 suhteet: Aleksandr Puškin, Bjørnstjerne Bjørnson, Eino Leino, Johan Ludvig Runeberg, Lydia Koidula, Robert Burns, Runous, Sándor Petőfi.
Aleksandr Puškin
Aleksandr Sergejevitš Puškin (6. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1799 Moskova – 10. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1837 Pietari) oli romantiikan ajan venäläinen runoilija ja kirjailija, jota on pidetty koko venäläisen kirjallisuuden ja sen noin vuosille 1820–1880 ajoitetun kultakauden synnyttäjänä.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Aleksandr Puškin · Katso lisää »
Bjørnstjerne Bjørnson
Bjørnstjerne Martinus Bjørnson (8. joulukuuta 1832 Kvikne – 26. huhtikuuta 1910 Pariisi) oli norjalainen runoilija, isänmaanystävä ja kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1903.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Bjørnstjerne Bjørnson · Katso lisää »
Eino Leino
Eino Leino (oikealta nimeltään Armas Einar Leopold Lönnbohm, 6. heinäkuuta 1878 Paltamo – 10. tammikuuta 1926 Hyvinkään Nuppulinna) oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Eino Leino · Katso lisää »
Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomalainen runoilija, opettaja ja toimittaja.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Johan Ludvig Runeberg · Katso lisää »
Lydia Koidula
Lydia Koidula, oik.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Lydia Koidula · Katso lisää »
Robert Burns
Robert Burns (25. tammikuuta 1759 Alloway, Ayrshire – 21. heinäkuuta 1796 Dumfries, Dumfriesshire) oli skotlantilainen runoilija ja laulunkirjoittaja.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Robert Burns · Katso lisää »
Runous
epiikkaa. Philippe-Laurent Roland, ''Homeros'', 1812. Runous eli lyriikka on kirjallisuuden muoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen oikeellisuuden sijaan tai lisäksi.
Uusi!!: Kansallisrunoilija ja Runous · Katso lisää »
Sándor Petőfi
Sándor Petőfi (1. tammikuuta 1823 – 31. heinäkuuta 1849 Fehéregyháza (nyk. Albeşti) oli Unkarin kansallisrunoilija ja tärkeä henkilö Unkarin vallankumouksessa 1848. Petőfin vanhemmat kuuluivat Unkarin Alföldiin 1700-luvulla muuttaneeseen luterilaiseen slovakkivähemmistöön. Isä István Petrovics oli teurastaja ja krouvari, äiti Mária Hrúz oli ennen naimisiin menoaan työskennellyt pappilan piikana ja kertoman mukaan oppinut unkarin kieltä vasta aikuisiällä. Pojan nimeksi merkittiin kirkonkirjoihin Alexander, koska kirkonkirjat siihen aikaan pidettiin latinaksi. Unkariksi nimestä käytettiin tietenkin muotoa Sándor. Nuoren Petőfin koulunkäynti katkeili ja opinnot jäivät kesken, eikä taloudelliseen ahdinkoon joutunut isä kyennyt häntä tukemaan. Vuonna 1839 hän värväytyi armeijaan, mutta joutui terveyssyistä pian eroamaan. 1840-luvun alussa hän yritti jatkaa opintojaan ja työskenteli välillä näyttelijänä erinäisissä seurueissa. Samalla hän tutustui aikansa kulttuuripiireihin, ystävystyi esimerkiksi kirjailija Mór Jókain ja runoilija János Aranyn kanssa, ja alkoi saavuttaa mainetta romanttis-isänmaallisena runoilijana. Slovakkilaisen Petrovics-nimen hän vaihtoi unkarilaiseen Petőfiin (molemmat merkitsevät ’Pietarinpoikaa’); ensimmäinen runo uudella nimellä ilmestyi 1842. Vuonna 1844 Petőfi sai julkaistuksi siihenastiset runonsa kokoelmana (Petőfi versei 1842–1844). Hänestä kehittyi nuoren, edistyksellisen älymystön johtohahmo, ja hänen perustamansa kirjailijaryhmä Tízek Társasága (’Kymmenen seura’) pyrki luomaan uuden, isänmaallis-romanttisen mutta aitoon kansankieleen nojaavan tyylin. Vuonna 1846 hän tutustui Júlia Szendreyhin, josta tuli hänen suuri rakkautensa ja lopulta 1847 hänen puolisonsa ja jolle hän kirjoitti useita kuuluisia rakkausrunoja. Avioliitosta syntyi 1849 poika Zoltán. Kun 15. maaliskuuta 1848 Budapestissa puhkesi vallankumous, Petőfi kuului sen johtohahmoihin, ja hänen runostaan "Kansallislaulu" (Nemzeti dal) tuli vallankumouksen epävirallinen hymni. Syksyllä 1848 Petőfi liittyi vallankumousarmeijaan ja taisteli sen joukoissa, kunnes katosi Segesvárin Segesvárin (Sighişoara) taistelussa 1849. Petőfin ruumista ei ole löydetty, ja hänen kuolemansa yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Se on antanut aihetta monenlaisiin salaliittoteorioihin, muun muassa oletukseen, että Segesvárin taistelun voittaneet venäläiset joukot olisivat vieneet Petőfin sotavankina Venäjälle. Vuonna 1989 unkarilainen liikemies Ferenc Morvai ja hänen rahoittamansa kiistelty tutkija István Kiszelly väittivät löytäneensä Petőfin haudan Etelä-Siperian Burjatiasta Barguzinista. Puolueettoman DNA-tutkimuksen mukaan haudasta kaivetut luut olivat naisen, mutta se ei estänyt Morvaita järjestämästä juhlallisia julkisia hautajaisia väitetyille Petőfin jäännöksille Budapestissa kesällä 2015. Petőfi on Unkarin tunnustettu kansallisrunoilija, jonka jälkimainetta vaalivat lukuisat muistomerkit ja instituutiot. Unkarin kansallinen kirjallisuusmuseo, joka toimii myös tutkimuskeskuksena, on nimetty hänen mukaansa. Vuonna 2023 vietettiin hänen syntymänsä 200-vuotisjuhlavuotta. Petőfin runoutta käännettiin suomeksi jo 1800-luvulla, ja etenkin Otto Mannisen käännökset ovat sittemmin tehneet sitä Suomessa tunnetuksi ja suosituksi.
